Viljely Euroopassa
Euroopassa
tyrninviljely on vähäistä Venäjään ja Kiinaan verrattuna, mutta
kiinnostus asiaan lisääntyy koko ajan. Tyrnin viljelyä on kokeiltu
useimmissa maissa ainakin pienessä mittakaavassa. Merkittävintä viljely
on ollut Itä-Euroopan maissa, jonne viljely ja lajikkeet ovat levinneet
Venäjältä. Entisen Tsekkoslovakian alueella tyrni on perinteisesti ollut
puistojen ja puutarhojen koristekasvi.
Viime aikoina kiinnostus harvinaisempia marjakasveja kohtaan on lisääntynyt. Erityisesti ollaan kiinnostuneita kasveista, joilla on merkitystä sekä koriste- että marjakasvina. Tyrnin viljelyä on marjantuotantomielessä kokeiltu Venäjältä ja Itä-Saksasta tuoduilla lajikkeilla. Ensimmäiset sadot saatiin viljelmiltä kahdeksankymmentäluvun lopussa.