Viljely maailmalla
Tyrnin
viljely on kaikkein pisimmällä Venäjällä. Useimmat viljelyä koskevat
tutkimustulokset ja ohjeet ovat sieltä peräisin. Myös tyrnin jalostus on
Venäjällä runsasta ja suuri määrä lajikkeita on laskettu viljelyyn.
Tyrnin leviäminen Venäjällä alkoi 1800-luvun puolivälissä
pietarilaisesta kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa tyrniä
kasvatettiin koristepensaana. Kiinnostus tyrniä kohtaan lisääntyi ja
taimia alettiin lisätä taimistoissa 1900-luvun alussa. 1960-luvulla
tyrniä viljeltiin jo runsaasti marjakasvina.
Tyrni oli pitkään lähes tuntematon kasvi Kiinassa, vaikka laji onkin siltä suunnalta kotoisin. 1980-luvulla tyrni-innostus valtasi Kiinan ja siitä tuli kiihkeän tutkimuksen ja viljelyn kohde. Maailman ainoa tyrnitutkimukseen erikoistunut lehti HIPPOPHAË alkoi ilmestyä vuonna 1988. Kiinassa tyrni on ennenkaikkea tärkeä luonnonhoitokasvi, koska se sitoo maata vahvan juuristonsa avulla ja estää eroosion etenemisen.